HYVIÄ AMMATTILAISIA
VUODESTA 1971 LÄHTIEN

TARINAMME

Bilanssi on vuonna 1971 perustettu kirjanpitotoimisto. Bilanssi on toisen polven perheyritys, nykyinen omistaja-yrittäjä, kauppatieteiden lisensiaatti Risto Walden on ollut vetovastuussa vuodesta 2008 lukien. Riston isä, ekonomi ja HTM-tilintarkastaja Kaarle Walden teki pitkän yrittäjäuran Bilanssissa aina äkilliseen sairastumiseensa asti.

Bilanssi on koko toimiaikansa sijainnut Helsingissä, Etu-Töölössä. Tänä päivänä Bilanssissa toimii 15 kokenutta kirjanpidon ja verotuksen ammattilaista, yli 400 PK-yritystä asiakkainaan. Bilanssi uskoo vahvasti siihen, että yrittäjälle suurimman lisäarvon taloushallintopalveluiden saralla voi tarjota vain kokenut ja henkilökohtaiseen palvelusuhteeseen perustuva hyvien ammattilaisten yhteisö.

Tee mitä teet, tärkeintä elämässä on, että asiat ovat bilanssissa” – Christopher Robin


BILANSSIN AVAINHENKILÖT

 

Risto Walden

CEO, Senior Tax Advisor
risto@bilanssi.fi 
+358 50 585 3655

 

LinkedIn

 

 

Tiina Leinonen

Office manager
tiina@bilanssi.fi 

Miksi työntekijänä viihdyt meillä 

Bilanssi on aikuisten, hyvien ammattilaisten työntekopaikka, missä ensisijaisesti arvostetaan ammatillista osaamista ja yritystoiminnan syvää ymmärrystä. Asiakkaamme ovat omien toimialojensa hyviä ammattilaisia ja ansaitsevat hyviä taloushallintopalveluita. Näin syntyy hyviä yrityksiä. Bilanssin työntekijät nauttivat asiakkaidensa menestyksestä, tukevat vaikeuksissa ja ovat asiakasyritysten uskottuja henkilöitä. Yritystoiminnan ja omistaja-yrittäjien arjen ja taloudellisen kokonaisuuden ymmärtäminen on edellytys työskentelylle Bilanssissa. Olemme aina kiinnostuneita keskustelemaan alan hyvien ammattilaisten kanssa mahdollisesta työsuhteesta Bilanssissa.

Rehellistä puhetta hyville yrityksille

Meillä on ihminen sinua varten

Rehellinen puhe tapahtuu ihmisten välillä – puheessa on mukana kokemuksen synnyttämä vaisto. Sen arvoa ei voi mitata rahassa. Bilanssi on paitsi tilitoimisto myös neuvonannon talo: meillä on ihminen sinua varten.

Rehellistä palvelua hyville yrityksille

Bilanssi ei ryhmittele asiakkaitaan suuriin ja pieniin. Meillä on asiakkaina hyviä yrityksiä, joilla on taipumusta tulla vielä parempia. Mitoitamme tekemisemme asiakkaan tekemisen rytmiin ja tarpeisiin. Teemme kaiken tarvittavan ja vähän päälle.

Noudatamme lakia

Bilanssin asiantuntijat hoitavat asiakkaidensa asiat tarkasti ja täsmällisesti, vastuuntuntoisesti ja oikea-aikaisesti. Noudatamme lakia ja ohjaamme asiakkaamme tekemään samoin. Eikös tämä ole itsestäänselvää? On se. Silloin kun niin tapahtuu aina.

Lahjomatonta luotettavuutta

Bilanssi on taloudellisesti ja ammatillisesti riippumaton. Bilanssin asiantuntijat voivat aina puhua asioista suoraan ja rehellisesti. Lahjomattomuutemme takaa luotettavuutemme.

TIESITKÖ ETTÄ

Omistusyhteysyritystemme kautta palvelemme myös tilipalveluissa Päijänteen alueella, sekä yrityskaupoissa ja rahoituksen hankinnassa pääkaupunkiseudulla.

 

Päijänteen tilikeskus

Päijänteen Tilikeskus Oy

Keskustie 57 a 10
19600 Hartola

Kauppakatu 9
18100 Heinola

www.paijanteentilikeskus.fi

Midventum

 

Midventum Oy

Aviabulevardi I
Karhumäentie 3
01530 Vantaa

www.midventum.fi

Bilanssi Oy

Mannerheimintie 15a B
00260 Helsinki
Keskus: +358 (0)20 7641 600
Fax: +358 (0)20 7641 601
info@bilanssi.fi
etunimi@bilanssi.fi

Katso tarkemmat ajo-ohjeet »

Laskutustiedot

Y-tunnus: 0502491-7
ALV-tunnus: FI05024917

Verkkolaskuosoite:
003705024917
Operaattori: Maventa
Välittäjän tunnus: 003721291126
(Pankkiverkosta lähetettäessä
DABAFIHH )

Paperilaskut

Bilanssi Oy
05024917
PL 100
80020 Kollektor Scan

Sähköpostilaskut

invoice-05024917@kollektor.fi

Scroll Up